Kotiin päästyäni en oikein uskaltanut mihinkään liikkua, onneksi oli jo ilta pian pääsi nukkumaan. Olin kiltti poika ensimmäisen yön, toisen olin vieläkin kiltimpi. Kaikkea pitää hampailla kokeilla, onko tuo pehmeää vai kovaa, saako tätä ylipäätään purra? Se on kummallista kun ensin kanssani leikitään ja sitten kielletään, kun innostun ja alan hyppimään. Pieni tyttö, onko se sitten "isosiskoni", alkaa itkemään jos leikitään. Olen kerran, jos toisenkin jo kyllä tyttöä nappassutkin, mutta eikös se leikkiin kuulu?? Ensimmäisellä kerralla menin lohduttamaan itkevää tyttöä, mutta toisella kerralla en ottanut kuuleviin korviinikaan itkua. Ensimmäisenä kokonaisena päivänä mami alkoi minua raahaamaan ulos. Siellä oli pelottavaa, ja se kamala hihna, saati panta, joka niin kutittaa ja se pitää saada pois. Osasin kuitenkin tehdä pisut ja illalla vielä kakankin, mami hihkui onnesta, minäkin innostuin. Olen minä kotiin tuonut jo lapintorakan turkissani ja yhtenä aamuna löytyi ISO hämähäkki hukkuneena vesikupistani. Kaikki ulkona maistuu..jollekin ainakin. Aamuisin mennään kilpaa, kumpi kerkee ensin. Minä teen kakan ja nappaan sen suuhuni ja mami koittaa ottaa sen sitä ennen pois. "Ei Kaapo, YÄK" sanoo mami..