Mami on rasittava, ja mamia rasittaa..

Iltaisin saan sellaiset riehuamiset päälle, että jopa ihmisolennot koko talossa huutavat. Ne tossut, mamin kukka, vauvan varpaat ja sormet (ai niin talossa asuu myös vauva), pöydän jalka, kissojen vesi- ja ruokakupit ja se portaikkoon pakoon juokseva kissa ovat NIIIIIN mahottoman kiinnostavia. Ja vauhtia lasissa on ainakin sata. Illassa saan myös sen sata Ei-huutoa. Mutta sitten kun uni tulee simmuun, hiljenee koko talo. Ah, ne ihmiset pitävät kuononsa kiinni. Pian pääsen hellään syleilyyn, kun minut kannetaan mamin ja isin huoneeseen nukkumaan.

Öisin osaan olla herättämättä, mamia noin yleensä, isi ei herää ennen kuin mami huutaa "Kato ny mitä se Kaapo tekee!" Ihme ettei vauvakin herää. Aamulla tahtoisin jo leikkimään. Mami vaan ei anna hypätä sängylle, se saa minut kiljahtelemaan ja haukahtelemaan. Osaan jo haukkuakin tosi kovalla äänellä, ainakin mamin mielestä. Sitten kun nuo hitaat hämäläiset nousevat sängystä vihdoista viimein, pääsen taas alakertaan sylissä kannettuna. Ei ne taida vielä uskoa että kertaus on opintojen äiti, niin on kulkemisessakin. Osaan minä sentään jo kulkea piharaput (2 porrasta + ritilä) tai oikeastaan minä hyppy-pyppy-koikka-loikkaan nuo raput. Olen kerran, kaksi tai kolmekin kertaa jo karannutkin ylöspäin rappusiin sisällä.